Sinisessä kentässä hopeinen kanto yläpuolellaan hopeinen kaarilakio*, jossa kolme sinistä kultaemiöistä pellavan kukkaa.
Kategoria: Vaakuna

98 TOIVONEN Terho
Puna-mustahalkoisessa kentässä kultainen lakiopaalu, jossa kolme kaateista punaista vesilehvää 1+1+1.

97 NIIRANEN, Pentti Kalevi
Mustassa kentässä hopeatyviö, josta nousee kolme hopealla sulitettua kultaista kaateista nuolta, tyviössä musta vesilehvä. Kypäränkoriste: Kultainen kiuru siivet levällään.

96 LEPPÄLAHTI, Ritva Tuulikki
Mustassa kentässä miekka, jonka terä hopeaa ja kahva sekä väistinlevy kultaa. Saatteena molemmin puolin kultainen kreikkalainen risti. Kypäränkoriste: Nousevat kultaiset kädet ristikkäin.

95 BERGHOLM, Tauno
Kultaan ja siniseen katkoisen kilven yläkentässä vuohipukin musta kohti katsova pää, alakentässä viisi kultarahaa keskenään hirsittäin. Kypäränkoriste: Kultaan ja siniseen katkoiset kotkansiivet, joiden sinisissä kentissä kultaraha. Siipien välistä nousee musta punavaruksinen vuohipukki.

94 SALO, Sulo Robert
Sinisessä kentässä kultainen kuusikoroinen tyviö, jonka yläpuolella kultainen tuohitorvi. Kypäränkoriste: Punaiset sarvet, joiden välissä kultainen suljettu kirja.

93 VEPSÄLÄINEN, Juhani
Kultaisella kilvellä musta tyvestä nouseva leipälapio, jossa Yrjön ristillä lävistetty kultainen tussikynän terä. Kypäränkoriste: Musta kultavaruksinen kukko, joka pitää oikeassa jalassaan mustaa kulta-kärkistä tussikynää.

92 AINE, Veli Valo
Sinisessä kentässä polviorsi, jonka alapuolella saatteena kolme kuulaa 1+2, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Siniset Merkuriuksen sauvan siivet, joiden välissä nouseva hopeinen torni.

91 JOKINEN, Eerik
Punaisessa kentässä hopeinen vesiratas, josta puuttuu vasen ylä-neljännes, jossa kultainen raha. Kypäränkoriste: Punainen vesiratas, samanlainen kuin kilvessä.

90 AALTONEN, Esko
Neljästi musta-hopeaan jaettu ruudukko*, keskimmäinen ruutu punainen. Kypäränkoriste: Mustat siivet, joiden välissä punainen neliö.

89 SIUKOSAARI, Asko
Punaisessa kentässä puumerkkimäinen* kuvio, jonka muodostaa yläosastaan nuolen muotoinen irtopaalu päällikkeenään kaksi irtohirttä, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Punainen hopeavaruksinen nouseva kettu, joka jatkuu punahopeisena kypäränpeitteenä.

88 TENKANEN–TENGEN, sukuseura
Kultarahoilla sirotteinen musta kilpi. Kypäränkoriste: Siivekäs äänirauta; äänirauta kultaa, siivet mustat.

87 ÄIMÄ–AEJMELAEUS–EMELEUS, sukuseura
Sinisessä kentässä jalallinen palava kynttilä saatteenaan kuusi tähteä, kolme kummallakin puolella, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Viisi tyyliteltyä* sinistä sulkakynää.

86 KOKKO, Yrjö (Ensi)
Hopeisessa kentässä musta kultavaruksinen sivuttain oleva kotka siivet koholla kannattaen kynsissään punaista alaspäin suunnattua tulirautaa*. Kypäränkoriste: Hopeinen yhdeksänlehtinen koivunoksa.

85 KAIRINEN, Antti
Vihreässä kentässä hopeinen puumerkki*, joka on muodostettu kahdesta Andreaksen ristin tapaan asetetusta P-kirjainta muistuttavasta kuviosta. Kypäränkoriste: Hopeinen siivekäs punnus.

84 KUISMA, Hannu
Sinisellä kilvellä hopeinen nirhakoroinen lipuke, jossa sininen lilja. Kypäränkoriste: Sininen nuolenkärki.

83 CASTRÉN, Klaus Alarik
Sinisessä kentässä hampaisen* sakarakoron muodostama hopeahirsi. Kypäränkoriste: Hopeinen hevosen pää.

82 HONGELIN, John
Kultakentässä vihreä petäjä. Kypäränkoriste: Musta ankkuri päällikkeenään punainen Mantovan risti.

81 TAPIOVAARA, Juho Kalervo (Kale)
Sinisessä kentässä hopeinen kultavaruksinen kävelevä ilves, jonka korvatöyhdöt ja hännänpää mustat; yläpuolella saatteena kolme ja alapuolella kaksi hopeista kolmihaaraista havunoksaa*. Kypäränkoriste: Kaksi sarvea, toinen hopea-sini-, toinen sini-hopea-katkoinen, sarvien välissä kolme sinistä sukkulaa alakkain.

80 SUOTMAA, Jukka Urho Olavi
Punaisessa kentässä hopeinen suomuuraimen kukka, jonka emiö ja verholehdet kultaa. Kypäränkoriste: Hopeinen jalustin, jonka kultasolkinen hihna on musta, jalustimen päällä kultainen lilja.

78 MIKKILÄ, Jouko Tapio
Sinisessä kentässä hopeinen siivet kohotettuna* kävelevä punavaruksinen hanhi. Kypäränkoriste: Kolme nousevaa sinistä kuusenoksaa** sidottuina hopeasiteellä.

77 JÄNKÄLÄ, Erkki Olavi
Punaisessa kentässä kultainen aurinko. Kypäränkoriste: Punainen muurikruunu, josta nousee kultainen kotka.

76 AHLSTEDT-släkt
I rött fält två tvillingsträngar, det ena paret stolpvis ställt, det andra bjälkvis, i korsningen bildande en slätverk. I vardera övre vinkeln en stolpvis ställd pilspets. Allt av guld. Hjälmprydnad: Två oxhorn delade av guld och rött och emellan dem en stolpvis ställd stråle av guld vars spets övergår i ett klöverblad.

75 LATVALA, Masa
Vihreässä kentässä kolme nousevaa kultaista kuusen latvaa. Kypäränkoriste: Kultainen nouseva kuusi.

74 BJUGG, Bertel
Sinisessä kentässä kaksikorvainen haarikka, josta nousee kolme ohran tähkää, kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Kolme kultaista nousevaa ohran tähkää.

73 MARTTILA, Paavo Juhani
Hopeaan ja siniseen halkoisessa kilvessä vasemmasta alakulmasta palkittain esiintyöntyvä miekkaa pitelevä haarniskoitu käsi vuoroväreissä. Kypäränkoriste: Kaksi sinistä kotkan siipeä välissään kultainen kulmamitta.

72 ARRELA, Veli Uula
Sinisessä kentässä kaateinen polviorsi ja polviorsi keskenään lomittain, kumpikin hopeaa. Kypäränkoriste: Hopeiset poron sarvet.

71 HERRALA, Mauno Olavi
Sinisessä kentässä kilven reunoihin ulottuva hopeinen ruutu*. Kypäränkoriste: Masto, jossa raakapurje, molemmat hopeaa; purjeessa sininen ruutu ja maston huipussa sininen kaksikielekkeinen viiri, jossa hopeinen ruutu.

70 BERGROTH, Tom C.
I fält av guld ett rött treberg upptill åtföljt av en svart stubbe med sprutande rötter. Hjälmprydnad: Till dexter röd och till sinister svart örnflykt prydd med ett johanniterkors av silver på ömse sidor om ett rött guldkantat frimurarkors mellan vingarna.

69 KLINK, Gerhard
Mustassa kentässä kultainen viljalyhde, jonka molemmin puolin hopeinen Yrjönristi. Kypäränkoriste: Nouseva kultatähkä päällikkeenä vinoristikkäin* miekat, joiden terät hopeaa ja kahvat sekä väistinlevyt kultaa.

68 LAHTINEN, Reino
Hopeisessa kentässä yläreunaltaan salamakoroinen sininen hirsi. Kypäränkoriste: Kultaiset häränsarvet.

67 VUORENRINNE, Sakari
Punaisessa kentässä hopeinen sakarakoroinen kaarityviö, josta nousee kultainen kolmihaarainen liekki. Kypäränkoriste: Kaksi kultaista kaksikielekkeistä rakuunalippua vinoristikkäin*.

66 NISKA, Jouni
Sinisessä kentässä Andreaksen ristin, yläisen irtohirren ja alaisen irtopaalun muodostama hopeinen puumerkkimäinen yhdistelmäkuvio. Kypäränkoriste: Hopeinen ankkuri, jonka tukin päät apilakärkiset.

65 ANTTILA, Pentti
Hopeaan ja punaiseen nelijakoisen kilven I ja IV kentässä kilven sydänkohdasta kasvavat kuusenkävyt sekä II ja III kentässä kilven sydänkohdasta kasvavat kuusenoksat*, kaikki vuorovärein. Kypäränkoriste: Kolme punaista kuusenkäpyä.

64 KIVIHARJU, Toimi
Kilpi katkoinen punaiseen ja mustaan, korosta nousee suomukoroinen* hopeinen kärki. Kypäränkoriste: Kultaiset oinaan sarvet, joiden välissä vinoristikkäin* kaksi viiriä, joista oikea jaettu* vaakasuoraan punaiseen ja mustaan ja vasen mustaan ja punaiseen.

63 TIMONEN, Yrjö Ilmari
Selitys Kilpi katkaistu* linnake- ja havukoroilla punaiseen, kultaan ja mustaan. Suunnittelija Mainostoimisto Harkonmäki & Nissinen *Kilven jaoista sanotaan olevan kyse vain, kun niitä on pariton määrä. Parempi selitys: Punaiseen ja mustaan katkoisella kilvellä yläreunastaan linnakekoroinen ja alareunastaan havukoroinen kultahirsi.

62 VUORISTO, sukuseura
Punaisessa kentässä hopeinen sahakoroinen hirsi. Kypäränkoriste: Kaksi punaista kotkan siipeä, joiden välissä hopeinen sahakoroinen hirsi.

60 SAVIKURKI, sukuseura
Ässäkorolla punaiseen ja mustaan halkoisessa kilvessä hopeinen seisova kurki. Kypäränkoriste: Kaksi punasulkaista hopeapankkoista kurjen siipeä.

59 BERGHOLM, Carl
Kultaisessa kilvessä punainen naulakantainen liljaristi. Kypäränkoriste: Nouseva punainen iskevä haarniskoitu käsivarsi, jonka liitosvanteet kultaa, pitäen kultaista naulakantaisen liljaristin mallista miekkaa.

58 KYTÖLÄ–LAMBERG
Sinisessä kentässä paaluttainen kultainen miekankahva, josta nousee hopeinen liljan yläosa.

57 VESTERINEN, sukuseura
Mustassa kentässä kolme puoliavointa V-kirjaimen muotoista hopeista paperiarkkia alakkain.

56 LINNANVUO, Olli
Sinisessä kentässä alainen yläreunaltaan sakarakoroinen ja alareunaltaan aaltokoroinen hirsi, josta nousee Pegasosratsu, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Neljä polvekkeista hopeasalamaa.

55 NILSON, Christian
Hopeakentässä kolmihaarainen vihreä laakerinoksa ja vihreä reunus. Kypäränkoriste: Kultainen nouseva aarnikotka*, jolla lohikäärmeen siivet ja häntä.

54 LEPISTÖ, Antero
Punaisessa kentässä kolme hopeista simpukankuorta haaruristikkäin. Kypäränkoriste: Hopeinen simpukankuori.

53 SIMOLA, Osmo
Vesilehtiässäkorolla punaiseen ja hopeaan halkoinen kilpi. Kypäränkoriste: Kaksi vastakkain asetettua kultaista hammasrattaan puolikasta pystyssä hampaat lomittain.

52 NOKELA, Ahti
Hopeisessa kentässä sininen vastapalkki, jossa kolme hopeista sirkkelin terää saatteena yläkentässä vasemmalle ja alakentässä oikealle lentävä sininen kyyhkynen.

51 HUKKINEN, Eino
Kilpi neljällä palkittaisella ja neljällä vastapalkittaisella korolla kärkiruutuinen mustaa ja kultaa, muodostaen kolme hirsittäistä riviä kultaisia kärkiruutuja, joista vain keskimmäisen rivin ruudut kokonaisia. Kypäränkoriste: Kaksi nousevaa kättä, vasen teräshansikkaassa pidellen suoraa miekkaa, oikea rengaspanssarinen pidellen käyrää miekkaa aseiden terät ristissä, kaikki hopeaa paitsi kahvat ja väistimet kultaa.

50 HARJAPÄÄ, Olle
Mustassa kentässä jalallinen palava kynttilä, jonka kummallakin puolella kannustähti, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Liehuva-harjainen musta hevosenpää, harja ja päitset sekä varukset hopeaa.

49 KANKARIN KAILA, sukuvaakuna
Mustassa kentässä kultainen kaarisakara-risti* jonka alasakara muodostaa lapion terän. Kypäränkoriste: Mustat siivet, joissa molemmissa aaltokoroinen kultainen hirsi.

48 HIIDENHEIMO, Olli
Sinisessä kilvessä hopeinen haarniskoitu käsivarsi pidellen kädessään neljää kultaista tähkää. Kypäränkoriste: Nouseva kultavaruksinen hopeinen orava pidelleen käpälissään kultaista Mantovan ristiä.

47 LANKILA, Huugo
Punaisessa kentässä kaarityviöstä kasvava kuusentaimi, molemmat kultaa. Kypäränkoriste: Musta hirven pää.

46 LUODESMERI-suku
Aaltokoroisesti hopeaan ja siniseen lohkoisen kilven molemmissa kentissä korosta kasvava lehmuksenlehti, vuorovärein. Kypäränkoriste: Sininen kaateinen ankkuri.

45 LAURLA, Kari K.
Hopeisessa kentässä vihreä kuusenhavu. Kypäränkoriste: Musta karhu pitäen molemmilla käpälillään mustaa lipputankoa, jossa hopeinen lippu. Siinä vihreä kuusenhavu ja vihreät hapsut. Tangon kärkenä on kultainen keihäänkärki.

44 LEHTINEN, Leo, sukuvaakuna
Hopeisessa kentässä vihreällä kolmoisvuorella vihreälehtinen tervaleppä, jonka runko musta. Kypäränkoriste: Kaksi miekkaa ristissä, terät hopeaa ja kahvat kultaa.

43 SÄRKKÄ, Juhani
Kultaisessa kentässä musta tasakylkinen kolmio saatteenaan kolme mustaa liljaa. Kypäränkoriste: Kultaiset siivet, joiden välissä musta lilja.

42 HEMMI, Jaakko Pellervo
Punaisessa kentässä kultainen kaksitoistapuolainen kärrynpyörä. Kypäränkoriste: Kultainen kaksitoistapuolainen kärrynpyörä.

41 LÖFMAN, Ingram
Sinisellä kilvellä kaksi kultaista salamaa ristissä saatteenaan yläpuolella hopeinen apila ja alapuolella kultainen ankkuri. Kypäränkoriste: Sininen siipipari, jonka molemmissa siivissä hopeinen apila.

40 TURTOLA, sukuvaakuna
Hopeakentässä punaisena yhdistelmä-kuviona kolme hirttä ja paalu. Kypäränkoriste: Punainen yhdistelmäkuvio, jonka muodostavat kolme hirttä ja paalu.

39 SOIRO, Jorma
Punaisessa kentässä kultainen tulusrauta saatteena yläpuolella kolme, alapuolella kaksi viisisakaraista tähteä, kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Kultainen nouseva torni, josta nousee punainen* Merkuriuksen sauva.

38 ESKOLA, Aarne
Sinisessä kentässä kultainen puoliympyrän muotoinen vyösolki. Kypäränkoriste: Kaksi sinistä häränsarvea, molemmissa kultainen hirsi. Sarvien välissä neljä sinireunuksista hopeakilpeä.

37 PARKKINEN, Olavi
Sinisessä kentässä hopeinen hirsi saatteena kolme hopeista sinipellavan kukkaa 2+1. Kypäränkoriste: Hopeinen kölivene.

36 BERGMAN–LEIMU
Hopeakentässä yhdeksän sinistä pisaraa 4+3+2 sekä sininen lakio, jossa hopeinen vähenevä kuu. Kypäränkoriste: Kaksi hopeista häränsarvea, joiden välissä sininen sakarakoroinen hirsi yläpuolellaan hopeinen viisisakarainen kannustähti.

35 KERVINEN, Jarmo
Sinisessä kilvessä neljä hopeista kolmi-haaraista kuusenoksaa* 3+1. Kypäränkoriste: Siipi, jonka siipipankko hopeaa ja sulat siniset.

34 MAJANDER, Taito
Hopeakilvessä tyvestä nouseva musta vasara, jonka yläpuolella neljä punaista kuusisakaraista tähteä 2+2. Kypäränkoriste: Musta raudan merkki.

33 LINDBERG, Börje
Fältet medelst en lindblad-esskura kluven av silver och rött. Hjälmprydnad: Fem skaftade lindblad växelvis röda och av silver.

32 AHMAS, Pentti Heimo
Sini-hopeakatkoisessa kentässä vuorovärinen punavaruksinen ryntäävä ahma. Kypäränkoriste: Nouseva sininen punavaruksinen ahma, jonka oikean etukäpälän tilalla hopeinen haarniskoitu käsivarsi pidellen iskuun kohotettua punakahvaista hopeamiekkaa.

31 ALA-KÖNNI-suku
Sinisessä kentässä nouseva hopeinen viisikielinen kantele, missä punaiset kielet. Kypäränkoriste: Sininen siipi, missä hopeinen kantele kuten kilvessä.

30 ULFSTEDT, Curt
Uti en silverskjöld tre röda lejonhuvuden 2+1 över ett guldberg*. Hjälmprydnad: En svanvinge av silver med tre röda lejonhuvuden 2+1.

29 MÄNTYNEN, Pentti J.
Hopeakilvellä kaarityviö, josta kasvaa mänty, kaikki vihreää. Kypäränkoriste: Kolme lippua: vihreä, hopeinen ja sininen, tangot hopeaa.

28 HÄNNINEN, Jaakko Heikki
Punaisessa kentässä kolme hopeista sudenhäntää tyvistään kolmihaarana. Kypäränkoriste: Kolme nousevaa hopeista sudenhäntää.

27 SALONEN, Erkki Aarre Kalevi
Sinisessä kentässä kolmehaarainen tammenlehvä asetettuna haarukkaristin* muotoon. Lehtien välistä kasvaa kolme tammenterhoa. Kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Hopeinen kolmoisvuori, josta nousee sininen linnaketorni.

26 PELLINEN, Heikki Juhani (Jukka)
Hopeakilvellä punainen sydän ja siitä kasvava punainen heraldinen ruusu punaisine symmetrisine oksineen, lehtineen ja piikkeineen, kutakin kolme kumpaisessakin oksassa. Kypäränkoriste: Härän sarvet, joiden välissä kilven ruusu, kaikki punaista.

25 HUMALOJA, Timo
Mustalla kilvellä pystyssä kaksi kultaista punoutuvaa humalanköynnöstä. Kypäränkoriste: Mustien kärsäsarvien välissä kultainen humalanlehti pystyssä. Sarvista kasvaa sivuille kahdeksan kultaista emitähkää.

24 POHJANPALO, Kimmo
Mustassa kilvessä punainen kaarikoroinen tyviö, josta nousee seitsemän liekkiä ja kiilakuviota kaarihirren tapaan. Laessa pyrstötähti hirsittäin, tähtiosana viisikanta; tyviössä nelilehtinen apila, kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Kaksi palmua, kummassakin kaksi kookospähkinää, kaikki kultaa. Palmujen välissä luonnonvärinen murjaaninpää korvassaan kultainen rengas ja päässään punainen fryygialaishattu.

23 LUUKANEN, Rauni-Leena
Mustaan ja hopeaan halkoisen kilven oikeassa kentässä kaksi hopeamiekkaa vinoristikkäin*, kahvat kultaa. Vasemmassa kentässä kultainen Aeskulapiuksen sauva, jonka käärme musta. Kypäränkoriste: Kolme mustaa strutsin sulkaa.

22 SALOMAA, Arto Kustaa
Sinisessä kilvessä hopeinen hirsi, jossa vihreä sahakoroinen irtokumpu. Kypäränkoriste: Kultainen kotkan siipi.

21 KILJUNEN, Veikko Benjam
Punaisessa kentässä kultainen tynnyri hirsittäin. Kypäränkoriste: Kolme hopeista sulkaa.

20 TENNBERG, Bo Johan Gustaf
Mustassa kentässä kultainen vastapalkittainen puolikeihäs, kärki hopeaa. Saatteena kaksi hopeista vastakkain käännettyä puolikuuta. Kypäränkoriste: Musta kolmilehti*.

19 HELLÄKOSKI-suku
Mustassa kentässä hopeinen paalu ja kolme paaluttaista piilua vuorovärein. Kypäränkoriste: Nouseva musta kotka.

18 SIMOLA, Pentti
Punaisessa kentässä kultainen haukka. Kypäränkoriste: Kultainen havukruunu, jossa viisi havunoksaa.

17 LEHTONEN, Kalle F.
Sinisessä kentässä risti, jonka saatteena neljä ruusua, kaikki hopeaa. Ristin keskellä sininen punakielinen ja -hampainen ilveksen pää. Kypäränkoriste: Hopeiset kotkansiivet.

16 SUVISAARI, Jukka
Sinisessä kilvessä kultareunuksinen punainen ympyrä ja siinä kultainen kompassiruusu. Ruusun eteläkärjessä kultainen kaateinen lilja. Kypäränkoriste: Sininen kultareunuksinen ympyrä, jossa kultainen kompassiruusu. Ruusun pohjoiskärjessä kuusisakarainen kultainen tähti.

15 EKHOLM, Stefan Gustav
I rött fält fyra ekblad och ett ax ställda stjärnformigt med ax ovan och nedan bysantin, allt i guld. Hjälmprydnad: Mellan två röda vingar en femuddig stjärna i guld.

14 KUUSANMÄKI, Jussi
Hopeisessa kentässä vihreä punamarjainen kuusaman oksa. Kypäränkoriste: Punavaruksinen hopeakukko.

13 SILKKILÄ, Onni
Kultaisessa kentässä vihreä tyviö, jolla seisoo musta ukkometso. Kypäränkoriste: Kultainen kaksihaarainen viljalyhde, jossa mustat miekat vinoristikkäin*. Yhtymäkohdasta nousee vihreä havunoksa.

12 HARMO, sukuvaakuna
Punaisessa kentässä hopeinen siivekäs hevosen pää. Kypäränkoriste: Hopeinen siivekäs hevosen pää.

11 RANTANEN, Eero
Vihreässä kentässä kultainen ruusun-oksa, jossa yksi ruusu. Kypäränkoriste: Kultavihreään vuorovärisesti katkoiset Pegasos-siivet, joiden välissä kasvaa kultainen ruusunoksa.

10 SÖDERMAN, Claes-Erik
I fält av silver en svart korp. Hjälmprydnad: En uppstigande korphuvud med vingar, allt av svart.

9 VUORELA, Toivo
Punaisessa kentässä hopeinen kultaemiöinen päivänkakkara, jonka vartena hopeinen ankkurinperä, kourat ja kynnet. Kypäränkoriste: Hopeinen siipipari.

8 LEHTINEN, Unto Kalervo
Mustassa kentässä polviorsi, jonka saatteena kolme kirjanpainajan väritattia 2+1, kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Nouseva musta aarnikotka pitäen etujaloissaan kahta kultaista väritattia vastakkain.

7 VALLIOJA, Tapio Hannes
Vihreässä kentässä kultainen hammaskoroinen hirsi. Kypäränkoriste: Vihreä kuusenoksa, jonka päällikkeenä kultainen suorakulma.

6 HAMMAR, Ahti
Mustassa kentässä kaksi kultaista vasaraa ristissä. Kypäränkoriste: Kuusisakarainen kultatähti.

5 WINQVIST, William
Punaisessa kentässä hirsittäinen valkoherukan oksa, josta kasvaa ylös yksi lehti ja alas kolme marjaa, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Hirsittäinen valkoherukan oksa, josta kasvaa ylös yksi lehti, kaikki hopeaa.

4 ERIKSSON, Olof Werner William
Punaisessa kentässä hopeinen kahdeksansakarainen tähti. Kypäränkoriste: Punaiset siivet, joiden välissä esiintyöntyvä haarniskoitu käsi pitäen toistoristiä, kaikki hopeaa.

3 KEIPI, Paavo
Sinisessä kentässä hopeiset polviorsi ja kehä saatteena viisi kultaista ruutua vinoristin tavoin. Kypäränkoriste: Viisi kultaista tähkää viuhkan tapaan yläpuolellaan kultainen kuusisakarainen tähti.

2 KARA, Kimmo
Mustassa kentässä kolme hopeista kärkiruutua rinnakkain. Kypäränkoriste: Kaksi mustaa kotkansiipeä, joissa kolme hopeista kärkiruutua.

Suomen Heraldinen Seura
Sinisellä kilvellä nouseva Suomen leijona oikeassa raajassaan airuen sauva, kaikki hopeaa. Pistokypärä. Kypäränpeite sininen, vuoripuoli hopeaa. Lakipunos hopeaa ja sinistä. Kypäränkoristeena siniset kotkan siivet, joissa kolme hopeista kilpeä 2+1.