Punaisessa kentässä alennettu aaltokoroinen hirsi ja rengas, jonka sisäreunasta työntyy kohti keskustaa neljä apilapäistä paalua, kaikki hopeaa.
Kategoria: 301–400

302 KOIVISTOLAISTEN Seura ry
Sinisellä kilvellä vene, jonka yläpuolella neljän paaluttaisen koivunlehden muodostama ruutu, kaikki hopeaa.

303 JÄÄSKEN pitäjäyhdistys ry
Punaiseen ja mustaan lohkaistulla kilvellä aaltokoroinen palkki, jonka yläpuolella hammasratas ja alapuolella tähkä, kaikki hopeaa.

304 JÄÄSKELÄISTEN sukuseura ry
Punaisella kilvellä kolme ohrantähkää rinnakkain ja aaltokoroinen tyviö, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Nouseva hopeinen Pegasos-ratsu.

305 KUUSISTO, Antti Uolevi Edvard
Viidesti katkoinen kilpi siniseen ja kultaan, koroista ensimmäinen, kolmas ja viides kuusikoroja. Kypäränkoriste: Kultainen kuusenoksa*.

306 HOVILAINEN-RANSSI, Hilkka Katariina
Mustalla kilvellä kolme kruunua rinnakkain ja sakarakoroinen tyviö, kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Kolme kultaista jalkaväen upseerin miekkaa.

307 ANTREAN pitäjä
Punaiseen ja hopeaan aaltokoroisesti lohkaistu kilpi, jonka alakenttä edelleen lohkaistu aaltokoroisesti hopeaan ja mustaan. Kilven vasemmassa yläkulmassa hopeinen Andreaksen risti.

308 VUOKSENRANNAN pitäjä
Punaiseen ja mustaan katkoisella kilvellä yläreunaltaan sakarakoroinen ja alareunaltaan aaltokoroinen hopeinen hirsi yläpuolellaan kymmenen hopeista kreikkalaisristin ja Andreaksen ristin yhdistelmäristiä 5+5 ja alapuolellaan hirrestä lähtevä reunoihin ulottuva hopeinen verkko.

309 PÄÄKKÖNEN, Otto Juhani
Punaisella kilvellä kultainen aaltokoroinen paalu, jossa kolme mustaa polviortta. Kypäränkoriste: Kaksi kultavartista ja hopeateräistä pääkkökirvestä ristikkäin.

310 PÄÄKKÖNEN, Oiva Kalevi
Punaisella kilvellä kultainen aaltokoroinen paalu, jossa kolme mustaa polviortta. Kypäränkoriste: Kultainen kuusipuolainen pyörä.

311 HAKALISTO, Sakari ja Eeva
Hopeaan ja mustaan kuuteentoista viirijakoisella kilvellä hakulikoroisesti punaiseen ja kultaan katkoinen sydänkilpi. Kypäränkoriste: Neljä nousevaa yksipolvista kultakärkistä hopeasalamaa.

312 VAHVIALAN pitäjäseura
Punaisella kilvellä hopeapäärmeinen musta paalu, jossa kultaisen ruorirattaan oikea puolisko ja hopeisen hammasrattaan vasen puolisko toisissaan kiinni alapuolellaan paalun päällikkeenä kaksi kultaista tähkää varret tyvipäästään ristissä.

313 JAAKOLA, Arvi Elias
Sinisellä kilvellä kavennettu lohenpyrstökoroinen kultalakio ja avatut pajapihdit leuat alaspäin varsien välissä jaakobinsimpukka sarana alaspäin, molemmat hopeaa. Kypäränkoriste: Hopeinen pitkähöylä.

314 SEESTIE, Jorma
Hopeisella kilvellä palkki, jonka yläpuolella sydän ja alapuolella kaksi vasaraa ristissä, kaikki punaisia. Kypäränkoriste: Siipipari hopeaa, sulat punaiset, siipien välissä hopearaha, jossa punainen sydän.

315 PARKANO-Seura ry
Sinisellä kilvellä kultainen piironginlaatikon vedin heloineen, helan keskellä avaimenreikä. Kypäränkoriste: Kultainen mänty, jonka kuoritut kyljet hopeaa, saatteena kummallakin puolella seitsensakarainen hopeatähti.

316 KOIVUSAARI, Matti
Sinisessä kentässä ruorirattaan kehä, josta kasvaa sisäpuolelle kolmilehtinen koivunoksa, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Kaksi hopeista koivun oksa, kummassakin kaksi sinistä urpua.

317 SINKKONEN, Leena Katri
Hopeaan ja mustaan kuuteentoista viirijakoisella kilvellä punainen sydänkilpi, jossa kultainen hopeateräinen katariinanpyörä.

319 ROSÉN, Ragnar, suku
Kultaisella kilvellä paaluttainen musta ranka, jonka yläpäästä nousee punainen viisihaarainen tulenlieska ja jonka saatteena molemmin puolin punainen ruusu. Kypäränkoriste: Kultaisen liekistön ympäröimä musta ranka.

320 HILLO, Hannu
Sinisellä kilvellä hopeinen ankkuri kourapuoli ylöspäin. Ankkurin silmästä pujotettu avattu kultainen harppi kaateisen polviorren tavoin. Kypäränkoriste: Kaksi lippua ristissä: oikeanpuoleinen Suomen veneilylippu hopeaa ja sinistä, vasemmanpuoleinen shakkiruutuinen hopeaa ja mustaa, keihäskärkiset lipputangot hopeaa.

321 WINTER, Orvokki
Sinisellä kilvellä hopeinen kultakahvainen miekka, jonka päällikkeenä kultainen polviorsi ja saatteena laessa kaksi hopearuusua. Kypäränkoriste: Kultainen puu.

322 HOFFRÉNIEN Sukuyhdistys ry
Mustaan ja kultaan lohkoisessa kentässä vuorovärinen jalasristi. Kypäränkoriste: Nouseva musta kultavaruksinen ja punakielinen kotka.

323 LÄHDEAHO, sukuvaakuna
Sinisessä kilvessä hopeinen kultaemiöinen lumpeenkukka ja laessa kaksi hopealipuketta. Kypäränkoriste: Hopeiset kotkansiivet.

324 HOLMAN perilliset
Kultaisella kilvellä musta pystyyn kavahtanut ori päällikkeenään tyvestä nouseva sininen riukuaita. Kypäränkoriste: Musta vaaka.

325 PERNAA, Raili Maija
Hopeakilvellä vihreä aaltokoroinen lakio ja musta punavaruksinen ja -kielinen vasemmalta työntyvä karhunpää suussaan varresta roikkuva vihreä lehmuksen lehti. Kypäränkoriste: Vihreä kolmoisvuori, jolla mustarunkoinen ja -oksainen vihreälehtinen lehmus.

326 KAROSUO, Otto
Kultakilvellä vihreä kreikkalainen risti, jossa kultaruusu, ja vihreä havukoroinen tyviö. Kypäränkoriste: Kultainen kotkanpää, jonka silmäteränä musta tasasivuinen kolmio kärki ylöspäin ja joka pitää nokassaan pään ympäri kulkevaa vihreää häntäänsä purevaa käärmettä.

327 LAINE, Sirkku
Mustalla kilvellä viisi kultaista lentävää pikkulintua 2+1+2 ja hopeinen aaltokoroinen tyviö. Kypäränkoriste: Hopearuusu, jossa musta kultaemiöinen ruusu, ruusujen verholehdet kultaa.

328 PIHLHJÄRTA Knaappisuku ry
Hopeakilvellä sydän alapuolellaan hirsittäinen nuoli, kaikki punaista.

329 HARAS-suku
Hopeakilvellä kuusikoroinen lakio ja kohtikatsova saksanhirven pää, jonka sarvien välissä seitsenhaarainen kynttilänjalka (menorah), kaikki sinistä. Kypäränkoriste: Sininen saksanhirven pää ja kaula.

330 Laivaston Gamlat 1960–1961
Sinisellä kilvellä kaksi kultaista köyttä, jotka punoutuvat paaluttaiseksi merimiessolmuksi ja jatkuvat kilven reunoihin vinoristin tavoin.

331 TARKIAINEN, Paavo Akseli
Punaisella kilvellä kahdeksan hopealipuketta 5+1+1+1 saatteena kultaraha molemmin puolin. Kypäränkoriste: Kaksi käyräsapelin terää vastatusten välissään suora miekanterä, kaikki hopeaa.

333 Petra Sancta Instituutti
Kultaisella kilvellä punainen sinivaruksinen aarnikotka, joka kannattelee vasemmassa etujalassaan sinistä kilpeä, jossa kolme kultakilpeä 2+1. Kypäränkoriste: Nouseva punainen sinivaruksinen aarnikotka oikeassa etujalassaan lohkoisesti punakultaraitainen airutsauva, jonka yläpään koristeena sininen kärkiruutu.

334 VEHMAS, Risto
Vihreässä kentässä neljä kultaista vaahteranlehteä, jotka yhtyvät varsistaan ristiksi. Kypäränkoriste: Tulusrauta piikivineen, kultaa.

335 UIMONEN, Esko Juhani
Punaisessa kentässä hopeinen siivekäs pyörä ja oikeassa yläkulmassa kultainen ruusu. Kypäränkoriste: Kultainen siipipari, jonka päällikkeenä punainen shakkihevonen.

336 MYLLYMÄKI, Asko Antero
Punaisessa kilvessä kaarikoroisellä tyviöllä tuulimylly, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Punaiset tuulimyllyn siivet vinoristin tavoin.

337 WINTER-släkt
I blått fält en stående lindorm av guld med röd beväring som högre fot håller en svärd med fasten av guld, egg av silver åtföljd av tre iskristaller (snöstjärnor) av silver. Hjälmprydnad: Uppstigande lindorm av guld med röd tunga samt ett blått grekiskt kors på bröstet.

338 WINTER, Carita Elisabeth
I blått fält två lindormar med sammanslingrande huvuden av guld med rött tunga åtföljd av två korslagda störtade svärd av silver, fästet av guld, eggen av silver. Hjälmprydnad: En uppstigande lindorm av guld med röd tunga.

339 WINGELÖV, Johannes
Mustalla kilvellä kultainen kotka, jonka kummassakin siivessä sininen koivunlehti ja joka pitää oikeassa jalassaan hakkua ja vasemmassa vesuria, molemmat kultaa. Kypäränkoriste: Kultainen siipipari, jossa koivunlehti.

340 Sukuseura KOLARIT ry
Polvikorolla kultaan ja mustaan katkoinen kilpi, jonka mustassa alakentässä kultainen viisihaarainen liekki.

341 LEHTIMAA, Olavi
Mustalla kilvellä seitsemän kultaista koivunlehteä 2+3+2. Kypäränkoriste: Kaksi kultaista peuransarvea välissään punainen liekki.

342 Aureen Metsästysseura ry
Vihreällä kilvellä kultainen ympyrä ja siinä vihreä havuseppele, jonka sisällä mustien metsonsulkien muodostama kehä. Kehän keskellä hopeinen ampumataulu, jonka keskus (napakymppi) musta. Kypäränkoriste: Musta kultavaruksinen metso.

343 HERVANNAN kotiseutuyhdistys
Sinisellä kilvellä aaltokoroinen vastapalkki, jonka yläpuolella kirkonkello ja alapuolella tyvestä nouseva jalasristin sakara, kaikki hopeaa.

344 VAISSIN sukuseura ry
Vihreällä kilvellä kaateinen kaksois-polviorsi yläpuolellaan hirsittäinen avain haitta alaspäin, kaikki kultaa.

345 YLI-UUDENKARTANON suku
Punaisella kilvellä ympyränmuotoinen kehä, jonka muodostavat kymmenen kultaista tammenterhoa kehtopuolet keskustaan päin. Kypäränkoriste: Kaksi kultaista tammenlehteä.

346 ANTOLAN tila
Punaisella kilvellä kultainen hevosen talvikenkä. Kypäränkoriste: Kultainen mamsellimylly (tuulimylly).

347 STRÖMMER-seura ry
Hopea-sinihalkoisen kilven oikeassa kentässä sininen aaltokoroinen kolmoisjänne, vasemmassa kentässä hopeinen lilja. Kypäränkoriste: Kaksi sinistä sulkakynää, joiden välissä hopeinen kultakahvainen miekka pystyssä.

348 LOUHISUO, Lauri Veikko
Punaisella kilvellä hopeinen aaltokoroinen vastapalkki saatteenaan yläkentässä viisi hopeaverholehtistä muuraimen marjaa, alakentässä viisi vehnäntähkää, kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Punainen kultanokkainen nouseva kotka päällikkeenään kultainen ruorirattaan kehä, jonka sisässä hopeinen Jerusalemin risti.

349 WESTERMARK, Ronald
Siniseen ja kultaan halkoisen kilven oikeassa kentässä oikealta työntyvä kultainen aurinko ja vasemmassa kentässä musta kumottu kaksoispolviorsi saatteenaan yläpuolella sininen ympyrä. Kypäränkoriste: Kotkan siivet, joista oikea sininen, vasen musta, siipien päällikkeenä kolme kultaista kuusisakaraista tähteä.

350 AALTO, Ari
Aaltokorolla kultaan ja punaiseen halkaistussa kilvessä vuorovärinen polviorsi. Kypäränkoriste: Kaksi vastakkain nousevaa punaista delfiiniä.

351 IMBODEN, Pentti Juhani
Sinisellä kilvellä kolmoisvuori, josta kasvaa kuusi oikealla puolellaan kuusisakarainen tähti ja vasemmalla uusikuu, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Kuusisakarainen hopeinen tähti.

352 SAVOLAINEN, Matti
Punaiseen ja kultaan halkoinen kilpi. Kypäränkoriste: Hopeinen punavaruksinen hopeakärkisen ja -sulkaisen kultaisen nuolen lävistämä orava.

353 KAJARINNE, Pekka
Hopeakilven alakenttä vastalohkaistu hopeaan ja kultaan. Korosta nousee punainen, kilven reunoihin ulottuva aurinko. Kypäränkoriste: Kultakukko, joka pitää oikeassa jalassaan kultaista karttakeppiä.

354 Espoon Kotiseutuyhdistysten Liitto ry
Sinisessä kilvessä polviorsi yläpuolellaan kaksi kruunua rinnakkain ja alapuolella hevosenkenkä, kaikki kultaa.

356 KARLSSON, Jyrki Antero
Mustalla kilvellä pystyyn noussut, kilven vasempaan reunaan varaava, taakseen katsova kaksijalkainen lohikäärme ja kaksi oikealta työntyvää kärkeä, kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Kultainen Yrjönristi.

357 AITOON kylä
Punaisella kilvellä kolme hirsimökkiä 1+2 ja tyvessä reunoihin ulottuva riukuaita, kaikki kultaa.

358 HUTTUNEN, Ari
Kultaisella kilvellä punainen neliapila ja musta reunus. Kypäränkoriste: Kaksi nousevaa toisiinsa kietoutunutta ja toisiansa katsovaa käärmettä, joiden selkäpuoli musta ja vatsapuoli kultaa.

359 HUTTUNEN, Erkki
Kultaisella kilvellä punainen neliapila ja musta reunus. Kypäränkoriste: Mustat peltisepän sakset, terien välissä kultaraha.

360 HUTTUNEN, Juha
Kultaisella kilvellä punainen neliapila ja musta reunus. Kypäränkoriste: Mustat kotkansiivet.

361 HUTTUNEN, Mika
Kultaisella kilvellä punainen neliapila ja musta reunus. Kypäränkoriste: Kultaruusu.

362 HUTTUNEN, Marko
Kultaisella kilvellä punainen neliapila ja musta reunus. Kypäränkoriste: Kaksi kultaista puusepän nuijaa ristissä.

363 Hyvämielisten Sarvipäitten Ritarikunta ry
Mustalla kilvellä hopeinen kultasarvinen kypärä, jossa musta kuusisakarainen tähti. Kypärän alapuolella kaksi hopeista kultakahvaista miekkaa ristissä. Kypäränkoriste: Kultainen juomasarvi.

364 PAATERO, Eero-Sakari
Kultaan ja punaiseen katkaistun kilven korolla kolme punaista ympyrää. Kypäränkoriste: Panssaroitu käsivarsipari, jonka oikeassa kädessä miekka, kaikki kultaa paitsi miekan terä hopeaa.

365 KOTKAS, Timo
Hopeaan ja siniseen katkoisen kilven ylä-kentässä nouseva musta punavaruksinen kotka ja alakentässä hopeinen juokseva jänis. Kypäränkoriste: Nouseva musta punavaruksinen kotka rinnassaan hopeinen kirjanpainajan väritatti kahva ylöspäin.

366 POHJANPALO, Jorma
Sinisellä kilvellä hopeinen revontulikaari yläpuolellaan kaksi ja alapuolellaan kolme kuusisakaraista hopeatähteä 1+2. Kypäränkoriste: Sininen siivekäs ankkuri kourapuoli alaspäin.

367 PERÄLÄ, Vesa Kalle
Mustalla kilvellä kaarityviöllä juokseva poro ja vasemmassa yläkulmassa kuusi-sakarainen tähti, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Yläreunaltaan sädekoroinen hopeinen kaarihirsi.

368 LULLIEN sukuseura ry
Vihreällä kilvellä kultainen ruudun muotoinen liljakärkinen lukon hela, keskellä avaimenreikä. Kypäränkoriste: Nouseva kultakukkainen vihreävartinen ja -lehtinen rentukka.

369 LIEHU, Jouko
Mustalla kilvellä tyvestä nouseva peitsi lippuineen, kaikki hopeaa. Lipuissa punainen koverakärkinen Yrjönristi. Kypäränkoriste: Kolme hanhensulkakynää kärjet alaspäin, musta, hopeinen ja punainen.

370 APAJALAHTI, Heikki
Hopeaan ja siniseen aaltokoroisesti katkoisen kilven alakentässä hopeinen pietarinkala (Zeus faber) kyljessään musta ympyrä. Kypäränkoriste: Kolme sinistä hopea-kukintoista järviruokoa.

371 BOHM, Tapio
Aaltokorolla hopeaan ja punaiseen katkoisessa kilvessä kultainen alasin ja kolme punaista ympyrää 2+1. Kypäränkoriste: Sakarakoroisesta muurista nouseva kaksihaittainen avain, molemmat punaisia.

372 KAMPPI, Antti
Sinihopeakatkoisen kilven yläkentässä kultainen kreikkalainen risti ja ala-kentässä sininen lapio hirsittäin* terä oikealle.

373 RÖNKÄ, Matti
Hopeaan ja punaiseen kuusikorolla katkaistun kilven yläkentässä kolme ympyrää keskenään hirsittäin ja ala-kentässä kruunu, kaikki vuorovärein. Kypäränkoriste: Hopeisessa mastossa ja raa´assa pullistuva punainen raakapurje, jossa hopeaympyrä.

374 LUMME, Heikki
Hopeakilvellä vihreä vesilehvä, jossa hopeakruunu. Kypäränkoriste: Hopeinen vihreävaruksinen, -harjainen ja -jalkainen kukko.

375 MONTO, Aatos Antero
Punaisella kilvellä kolme kultaista paaluttaista avainta haittapäät ylöspäin, keskimmäisessä kaksi haittaa, muissa haitat kilven reunoihin päin sekä hopeinen kaksoispolvikoroinen tyviö. Kypäränkoriste: Kultainen siivekäs nouseva kaksihaittainen avain.

376 TILLES, Vesa Mikko
Vihreällä kilvellä tyvestä nouseva hopeinen lohikäärmeen pää, jolla on punainen kieli ja hampaat paitsi sekä ylä- että alaleuassa yksi kultainen. Kypäränkoriste: Vihreä kaksilehtinen lehmuksen taimi.

377 LEHTINEN, Hannu ja Martta
Kultaisella kilvellä sininen lepänlehti ja sininen lakio, jossa kolme kultaista ruusua. Kypäränkoriste: Kultainen punavaruksinen haukka siivet koholla.

378 JANHUNEN, Tapio
Sinisellä kilvellä hopeakotka saatteenaan molemmin puolin kultainen männynkäpy kanta ylöspäin. Kypäränkoriste: Kultavartinen ja -lehtinen suovehka, jonka hedelmäterttu sininen ja tämän suojus hopeaa.

379 MÄYRÄMÄKI, Pekka Tuure
Mustalla kilvellä nostettu hopeinen kaarihirsi, jonka alapuolella hopeinen kultavaruksinen mäyrä. Kypäränkoriste: Nouseva hopeinen kultavaruksinen mäyrä käpälissään kultaiset rumpupalikat.

380 PELTOKANGAS, Aarre
Sinisellä kilvellä kultaverkko, jonka joka silmässä hopea-apila. Kypäränkoriste: Nouseva leijona pidellen käpälissään kolmea tähkää, kaikki kultaa.

381 TIRKKOSEN Sukuseura ry
Hopeisella kilvellä vihreä lehmus. Kypäränkoriste: Nouseva vihreä Merkuriuksen sauva.

382 SEPPÄLÄ, Paavo
Punaisella kilvellä kaksi moukaria ristissä ja kuokanterä kärki alaspäin, kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Vihreä punavaruksinen nelijalkainen lohikäärme.

383 YLÉN, Juhani
Punaisella kilvellä ylennetty polviorsi, jossa hirsittäinen punainen kampa, ja tyvestä nouseva ohrantähkä, kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Kaateinen kultainen hevosenkenkä, jonka ulkoreunasta nousee vinosti ylöspäin kuusi punaista tulenkielekettä, kolme oikealle ja kolme vasemmalle.

384 LAATIKAINEN, Aarne Johannes
Vihreällä kilvellä kaksi kuokkaa ristikkäin saatteenaan kaksi havuristiä 1+1, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Kaksi vihreää punakukkaista ohdaketta.

385 ALA-WIIKARIN perilliset
Sinisellä kilvellä puu, jonka oksina seitsemän tähkää, sekä kehä, kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Sininen katos, jonka päätylaudat kultaa. Katoksesta riippuu kultainen ruokakello.

386 ILOSEN Sukuseura ry
Punaisen ja kultaan halkoisella kilvellä vuorovärinen omenapuu omenoineen. Rungon molemmin puolin pudonnut omena.

387 Joensuun seudun WÄRTSILÄ-seura ry
Aaltokorolla kahdesti lohkoinen kilpi, punaista, hopeaa ja mustaa. Hopeakentässä musta alasin, josta nousee punainen liekki.

389 KETOLA, Erkki A.
Mustalla kilvellä kolme sulkakynää rinnakkain ja apilakoroinen tyviö, kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Kultaiset kotkansiivet.

390 Keski-Suomen ARGILLANDERIT ry
Punaisella kilvellä rumpu yläpuolellaan rumpupalikat ristissä kärjet ylöspäin, kaikki hopeaa. Rummun kiristyssiteet ja koristeet mustat. Kypäränkoriste: Nouseva hopeinen punavaruksinen hevonen.

391 LAUKKANEN, Erkki
Punaisella kultaisin ruusuin sirotellulla kentällä kultainen laukkaava hevonen. Kypäränkoriste: Punahihnainen kultakannus.

392 AUTIO, Kari Jorma
Mustaan ja hopeaan polvikorolla katkaistun kilven yläkentässä viisi viisisakaraista tähteä 3+2 ja alakentässä lipuke, kaikki vuorovärein. Kypäränkoriste: Kaksi ympyrää ja niiden välistä nouseva lehmuksen lehti varsineen, kaikki punaista. Lehdessä hopeaympyrä.

393 SIIRTOLA, Teuvo
Vihreällä kilvellä kultainen kaarihirsi, jossa kolme vihreää apilaa. Hirren yläpuolella kolme kultarahaa rinnakkain ja alapuolella kolme hopeapisaraa 2+1. Kypäränkoriste: Vihreä siipipari. Kummankin siiven alaosan ympärillä toinen kahdesta toisiinsa punoutuvasta kultarenkaasta.

394 JORMAKKA, Väinö
Sinisellä kilvellä kaksi kultaista peistä ristikkäin päällikkeenään hopeinen myllynkivi. Kypäränkoriste: Sininen siipipari päällikkeenään kultainen kahdeksansakarainen tähti.

395 KOKKO, Maj
Punaisella kilvellä tyvestä nouseva hopeakotka yläpuolellaan kolme kultapunnusta rinnakkain. Kypäränkoriste: Hopeinen punaemiöinen valkovuokon kukka.

396 VIRTANEN, Pia
Punaisella kilvellä tyvestä nouseva hopeakotka yläpuolellaan kolme kultapunnusta rinnakkain. Kypäränkoriste: Kultainen spiraalinmuotoinen kotilonkuori.

397 SOININEN, Marja
Punaisella kilvellä tyvestä nouseva hopea-kotka yläpuolellaan kolme kultapunnusta rinnakkain. Kypäränkoriste: Kolmen kultaisen mansikanlehden muodostama lehtiterttu, jossa punainen mansikka.

398 KOKKO, Kaj
Punaisella kilvellä tyvestä nouseva hopeakotka yläpuolellaan kolme kultapunnusta rinnakkain. Kypäränkoriste: Kaksi punaista teatterinaamiota, iloinen ja surullinen rinnakkain.

399 KOKKO, Olli
Punaisella kilvellä tyvestä nouseva hopeakotka yläpuolellaan kolme kultapunnusta rinnakkain. Kypäränkoriste: Kultainen käsi, jossa iskuun kohotettu sotakirves, varsi punainen, terä hopeaa.

400 GREN, Seppo
Punaisessa kilvessä hopeinen oksakoroinen paalu. Kypäränkoriste: Kaksi punaista oksaa.