Tekijä: Esme Viskari


150 Keuruun MURTOMÄKI, sukuyhdistys

150 Keuruun MURTOMÄKI, sukuyhdistys


Vihreässä kentässä hammaskoroinen kaarityviö yläpuolellaan lävistetty sydänkuvio, jonka sisäpuolelle jäävässä osassa yläreunasta alas työntyvä Torin vasara, kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Vihreät häränsarvet, joiden välistä versoo kultatähkä.


149 RISTIMÄKI, Veijo Juhani

149 RISTIMÄKI, Veijo Juhani


Hopeakilvessä kolmoisvuori, jonka yläpuolella Mantovan risti, molemmat sinisiä. Kypäränkoriste: Tammenlehti, jonka tyvestä kasvaa kaksi terhoa, kaikki vihreää.


148 TELIRANTA, Tarmo Martti

148 TELIRANTA, Tarmo Martti


Oksakorolla hopeaan ja punaiseen halkaistussa kilvessä kaksi paaluttaista kirvestä vuorovärein. Kypäränkoriste: Hopeinen punavaruksinen kukko pitäen oikealla jalallaan iskuun kohotettua kirvestä, jonka varsi hopeaa ja terä punainen.


147 WEGELIUS, sukuseura

147 WEGELIUS, sukuseura


Hopeakentässä kaksihampainen lakio* ja ässäkoroinen tyviö*, molemmat sinisiä. Kypäränkoriste: Kaksi hopeista vastakkain ryntäävää kärppää.


146 Raahen WALLIN, sukuseura

146 Raahen WALLIN, sukuseura


Hopeisessa kentässä aaltokoroinen tyviö yläpuolellaan kaateinen kaksoispolviorsi, kaikki sinistä. Kypäränkoriste: Hopeinen siivitetty ankkuri.


145 METSOLA, Esko Johan

145 METSOLA, Esko Johan


Sinisessä kentässä hopeinen punavaruksinen metso, joka pitää oikeassa jalassaan punaista nuolta. Kypäränkoriste: Sininen mäntypuu juurineen, kummassakin alimmassa oksassa hopeakäpy.


144 KARKOLA, sukuseura

144 KARKOLA, sukuseura


Aaltokorolla hopeaan ja siniseen katkoisen kilven yläkentässä kaksi sinistä auranterää, alakentässä hopeinen pohjoisreimari. Kypäränkoriste: Nouseva hopeinen atrain.


143 VÄLIMÄKI, Raija Marjatta

143 VÄLIMÄKI, Raija Marjatta


Kulta-sinikatkoisen kilven yläkentässä sininen kaateinen kaksoispolviorsi ja alakentässä kultainen kaksoispolviorsi. Kypäränkoriste: Kolme kultaista tähkää ja niitä kehystämässä kaksi sinistä kotkansiipeä.


142 Keuruun VÄÄRINEN, sukuseura

142 Keuruun VÄÄRINEN, sukuseura


Vihreässä kentässä alainen aaltokoroinen hirsi, jonka yläpuolella kirnunmännän lapa, kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Vihreä mänty, jonka runko kasvaa kultaisen myllynkiven lävitse.


141 SARVELA, sukuseura

141 SARVELA, sukuseura


Sinisessä kentässä hopeinen irtopalkin ja kolmen irtohirren muodostama yhdistelmäkuvio. Kypäränkoriste: Hopeiset häränsarvet.


139 ÄIKÄS, Mikko Tapani

139 ÄIKÄS, Mikko Tapani


Sinisessä kentässä kultainen skorpioni, jonka pistin punainen. Kypäränkoriste: Punaisista liekeistä nouseva hopeinen Feeniks-lintu.


138 KANGASNIEMI, Olavi Eero Einari

138 KANGASNIEMI, Olavi Eero Einari


Sinisessä kentässä yläreunaltaan havukoroinen ja alareunaltaan aaltokoroinen hopeinen kärki oikealle. Kypäränkoriste: Siniset kotkansiivet.


137 SOJAKKA, Tenho

137 SOJAKKA, Tenho


Kultaan ja vihreään ässäkorolla halkoinen kilpi, jonka oikeassa kentässä vihreä neliapila, vasemmassa kultainen raha. Kypäränkoriste: Kultaiset siivet, joiden välissä kultainen raha.


136 PRIHA, Seppo Antero

136 PRIHA, Seppo Antero


Kultaisessa kentässä musta seisova hevonen selässään mustapukuinen pitkiin nahkasaappaisiin ja käsineisiin puettu ratsumies oikeassa kädessään musta rakuunalippu ja vasemmassa suitset, varusteinaan hakkapeliitta-kypärä, rintapanssari, kannukset, miekka ja pistooli satulakotelossa kaikki hopeisia, kuten myös hevosen valjaat, satula ja kaviot. Vasemmassa yläkulmassa musta kuusisakarainen tähti. Kypäränkoriste: Punainen kolmihaarainen liekki, jossa hopeinen joonialaisen pylvään pää.


135 TALVIO, Yrjö Johannes (Jussi Talvi)

135 TALVIO, Yrjö Johannes (Jussi Talvi)


Sinisessä kentässä kultainen kynnettömän ankkurin muotoinen puumerkki-kuvio, jonka yläpuolella kultainen bysantiini. Kypäränkoriste: Hopeinen avattu kirja, jonka oikealla sivulla punainen viinirypäleterttu ja vasemmalla sivulla punainen sydän.


134 TUISKU-CAMENEUS, sukuseura

134 TUISKU-CAMENEUS, sukuseura


Punaisessa kentässä rengas, jonka yliskohdasta nousee jänne, riuku ja vastajänne, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Punainen hevosenpää.


133 VIIKILÄ, Tuomo Antero

133 VIIKILÄ, Tuomo Antero


Punaisessa kentässä hopeinen aaltokoroinen nostettu kumokärki, jossa kolme punaista kalaa 2+1. Kypäränkoriste: Kaksi hopeista kotkansiipeä kummassakin punainen salama.


131 LEHTINEN, Matti Veikko Tapani

131 LEHTINEN, Matti Veikko Tapani


Kultaisessa kentässä linnakekoroinen lakio ja kolme viisilehtistä 2+1, kaikki vihreitä. Kypäränkoriste: Vihreä linnaketorni, ovi kultaa.


130 FORSMAN, Lars Ragnvald

130 FORSMAN, Lars Ragnvald


Kultaisessa kentässä sininen reunoihin ulottuva Pietarin risti. Kypäränkoriste: Iskevä rengas-panssarin peittämä käsivarsi, jonka paljaassa kädessä sinikahvainen käyrä-sapeli, kaikki kultaa.


128 PARVIAINEN, sukuseura

128 PARVIAINEN, sukuseura


Mustassa kentässä aaltokoroisen tyviön yläpuolella lintuparvi, jossa yksitoista kohti lentävää lintua 3+2+3+2+1 kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Kultainen siivitetty äänirauta.


126 IGNATIUS, Ilkka Jaakko

126 IGNATIUS, Ilkka Jaakko


Sinisessä kentässä hopeapaalu, jonka oikealla puolella ankkuri ja vasemmalla miekka, molemmat kultaa. Kypäränkoriste: Kolme hopeista strutsinsulkaa.


125 RAUTIO, Esko Johannes

125 RAUTIO, Esko Johannes


Punaisessa kentässä hopeinen alasin, jossa punainen liljaristi. Alasimen yläpuolella kolme kultaista liekkiä. Kypäränkoriste: Kaksi kultaista poronsarvea.


124 VÄHÄKANGAS, Tapio

124 VÄHÄKANGAS, Tapio


Sinisessä kentässä kolme hopeista Mantovan ristiä 2+1. Kypäränkoriste: Kaksi mustaa puhvelinsarvea, joiden välistä nousee hopeinen Mantovan risti.


123 KILJANDER, Heikki

123 KILJANDER, Heikki


Punaisessa kentässä kuusitoista hopea-lipuketta 4+3+4+3+2. Kypäränkoriste: Musta aarnikotka, joka pitää käpälissään kahta mustaa väritamponia, varukset punaiset.


122 ITKONEN, sukuseura

122 ITKONEN, sukuseura


Mustassa kentässä kaarikoroinen tyviö, josta nousee irtopaalu, molemmat kultaa. Tyviössä kolme mustaa pyörylää 1+2. Kypäränkoriste: Mustat häränsarvet välissään musta malja, josta nousee kultaisia liekkejä.


121 KUMPULAINEN, Aarne Olavi

121 KUMPULAINEN, Aarne Olavi


Kilpi kaarikorolla kolmesti katkoinen kultaan ja vihreään. Kypäränkoriste: Vihreät kotkansiivet, joiden välissä kultainen Aeskulapiuksen sauva.


120 KOISTINEN, Arto

120 KOISTINEN, Arto


Kultaan ja mustaan halkoisnelilohkoinen kilpi. Kypäränkoriste: Musta pyöreä kilpi, jossa kultainen hannunvaakuna ja kultainen reunus.


119 ASIKAINEN, Arto Henrik

119 ASIKAINEN, Arto Henrik


Kultaan ja punaiseen lohkoinen kilpi. Kultaisessa kentässä musta hevosenpää, punaisessa hopeiset tukkisakset. Kypäränkoriste: Kaksi punaista kotkan siipeä.


118 RÄIKKÄLÄ, Matti Johannes

118 RÄIKKÄLÄ, Matti Johannes


Sinisessä kentässä yläinen hirsi ja sen alapuolella polviorsi, molemmat kultaa. Saatteena kolme hopeista naularistiä 2+1. Kypäränkoriste: Nouseva musta hevonen.


117 KAAPPA, Jaakko

117 KAAPPA, Jaakko


Sinisessä kentässä kultainen polviorsi saatteena kolme hopeista kannustähteä 2+1. Kypäränkoriste: Luonnonvärinen nouseva käsi.


116 RANTANEN, Harri

116 RANTANEN, Harri


Kilpi jaettu alaisella turkiskorolla lohkoisesti siniseen ja hopeaan, sinisessä kentässä kasvava hopeakuu. Kypäränkoriste: Hopeiset kotkansiivet.


115 PUNKKINEN, Jari Matti

115 PUNKKINEN, Jari Matti


Sinisessä kentässä neljä hopeista männynkäpyä 2+2. Kypäränkoriste: Punainen ruusunkukka, jonka oikealla puolella ruusun oksa ja vasemmalla männyn oksa tyvistään ristikkäin, molemmat vihreitä.


114 SYSIMETSÄ, Heikki

114 SYSIMETSÄ, Heikki


Sinisessä kentässä kolme joonialaista pylvästä kannattaen arkkitraavia, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Siniset hirvensarvet, joiden välissä sininen pullo.


113 RÖNKKÖ, sukuseura

113 RÖNKKÖ, sukuseura


Mustaan ja kultaan katkoisen kilven yläkentässä kaksi kultaista apilaa, alakentässä musta alasin. Kypäränkoriste: Mustat vasarat vinoristikkäin.*


110 TEITTINEN, sukuvaakuna

110 TEITTINEN, sukuvaakuna


Kultakilvellä musta irtonainen punosruutu, jossa punosten päät kuten jalasristissä, sekä punainen lakio, jossa kolme viisisakaraista hopeatähteä. Kypäränkoriste: Punaiset saksanhirven sarvet, joiden välissä hopeinen viisisakarainen tähti.


109 VARTIAINEN, sukuseura

109 VARTIAINEN, sukuseura


Mustassa kentässä kilven reunoista esiintulevat kädet pitäen vinoristikkäin* asetettuja pertuskoita, kaikki kultaa.


108 AIRAKSINEN, sukuseura

108 AIRAKSINEN, sukuseura


Kultakentässä musta polviorren ja vartaan yhdistelmäkuvio. Kypäränkoriste: Mustat häränsarvet, joiden välissä kasvaa kultainen kaskinauris.


105 VUORIA, Pekka

105 VUORIA, Pekka


Mustaan ja kultaan katkoisessa kilvessä aurinko vuoroväreissä. Kypäränkoriste: Vuorikauriin sarvet, joiden välissä Aeskulapiuksen sauva, kaikki kultaa.


104 TEITTINEN, Timo Ensio

104 TEITTINEN, Timo Ensio


Punaisessa kentässä kultainen liekki, jonka yläpuolella vinoristikkäin* kaksi sapelia, terät hopeaa ja kahvat kultaa.


103 KOPONEN-suku

103 KOPONEN-suku


Mustaan ja hopeaan viirijakoisessa kilvessä kultainen sydänkilpi. Kypäränkoriste: Neljä nousevaa kultaista keihästä, joissa kussakin kilven kuvioita sydänkilpineen vastaava lippu (baneeri).


101 KOLEHMAINEN, Antti Olavi

101 KOLEHMAINEN, Antti Olavi


Punaisessa kentässä hopeinen kolmoisvuori, jonka päällikkeenä paaluttainen nuoli vuoroväreissä, nuolen molemmin puolin saatteena kuusisakarainen hopeatähti. Kypäränkoriste: Nouseva hopeinen ilves.


100 AALTONEN, Aarre

100 AALTONEN, Aarre


Punaisessa kentässä alaisen aaltokoroisen hirren yläpuolella köydestä muodostettu Josephine-solmu*, molemmat hopeaa. Kypäränkoriste: Kaksi punaista kotkansiipeä, joiden välissä hopeinen lipuke.


99 MÄKELÄ-VAAHTOKARI, Vappu

99 MÄKELÄ-VAAHTOKARI, Vappu


Sinisessä kentässä hopeinen kanto yläpuolellaan hopeinen kaarilakio*, jossa kolme sinistä kultaemiöistä pellavan kukkaa.


98 TOIVONEN Terho

98 TOIVONEN Terho


Puna-mustahalkoisessa kentässä kultainen lakiopaalu, jossa kolme kaateista punaista vesilehvää 1+1+1.


97 NIIRANEN, Pentti Kalevi

97 NIIRANEN, Pentti Kalevi


Mustassa kentässä hopeatyviö, josta nousee kolme hopealla sulitettua kultaista kaateista nuolta, tyviössä musta vesilehvä. Kypäränkoriste: Kultainen kiuru siivet levällään.


96 LEPPÄLAHTI, Ritva Tuulikki

96 LEPPÄLAHTI, Ritva Tuulikki


Mustassa kentässä miekka, jonka terä hopeaa ja kahva sekä väistinlevy kultaa. Saatteena molemmin puolin kultainen kreikkalainen risti. Kypäränkoriste: Nousevat kultaiset kädet ristikkäin.


95 BERGHOLM, Tauno

95 BERGHOLM, Tauno


Kultaan ja siniseen katkoisen kilven yläkentässä vuohipukin musta kohti katsova pää, alakentässä viisi kultarahaa keskenään hirsittäin. Kypäränkoriste: Kultaan ja siniseen katkoiset kotkansiivet, joiden sinisissä kentissä kultaraha. Siipien välistä nousee musta punavaruksinen vuohipukki.


94 SALO, Sulo Robert

94 SALO, Sulo Robert


Sinisessä kentässä kultainen kuusikoroinen tyviö, jonka yläpuolella kultainen tuohitorvi. Kypäränkoriste: Punaiset sarvet, joiden välissä kultainen suljettu kirja.


93 VEPSÄLÄINEN, Juhani

93 VEPSÄLÄINEN, Juhani


Kultaisella kilvellä musta tyvestä nouseva leipälapio, jossa Yrjön ristillä lävistetty kultainen tussikynän terä. Kypäränkoriste: Musta kultavaruksinen kukko, joka pitää oikeassa jalassaan mustaa kulta-kärkistä tussikynää.


92 AINE, Veli Valo

92 AINE, Veli Valo


Sinisessä kentässä polviorsi, jonka alapuolella saatteena kolme kuulaa 1+2, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Siniset Merkuriuksen sauvan siivet, joiden välissä nouseva hopeinen torni.


91 JOKINEN, Eerik

91 JOKINEN, Eerik


Punaisessa kentässä hopeinen vesiratas, josta puuttuu vasen ylä-neljännes, jossa kultainen raha. Kypäränkoriste: Punainen vesiratas, samanlainen kuin kilvessä.


90 AALTONEN, Esko

90 AALTONEN, Esko


Neljästi musta-hopeaan jaettu ruudukko*, keskimmäinen ruutu punainen. Kypäränkoriste: Mustat siivet, joiden välissä punainen neliö.


89 SIUKOSAARI, Asko

89 SIUKOSAARI, Asko


Punaisessa kentässä puumerkkimäinen* kuvio, jonka muodostaa yläosastaan nuolen muotoinen irtopaalu päällikkeenään kaksi irtohirttä, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Punainen hopeavaruksinen nouseva kettu, joka jatkuu punahopeisena kypäränpeitteenä.


87 ÄIMÄ-AEJMELAEUS-EMELEUS, sukuseura

87 ÄIMÄ-AEJMELAEUS-EMELEUS, sukuseura


Sinisessä kentässä jalallinen palava kynttilä saatteenaan kuusi tähteä, kolme kummallakin puolella, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Viisi tyyliteltyä* sinistä sulkakynää.


86 KOKKO, Yrjö (Ensi)

86 KOKKO, Yrjö (Ensi)


Hopeisessa kentässä musta kultavaruksinen sivuttain oleva kotka siivet koholla kannattaen kynsissään punaista alaspäin suunnattua tulirautaa*. Kypäränkoriste: Hopeinen yhdeksänlehtinen koivunoksa.


85 KAIRINEN, Antti

85 KAIRINEN, Antti


Vihreässä kentässä hopeinen puumerkki*, joka on muodostettu kahdesta Andreaksen ristin tapaan asetetusta P-kirjainta muistuttavasta kuviosta. Kypäränkoriste: Hopeinen siivekäs punnus.


84 KUISMA, Hannu

84 KUISMA, Hannu


Sinisellä kilvellä hopeinen nirhakoroinen lipuke, jossa sininen lilja. Kypäränkoriste: Sininen nuolenkärki.


83 CASTRÉN, Klaus Alarik

83 CASTRÉN, Klaus Alarik


Sinisessä kentässä hampaisen* sakarakoron muodostama hopeahirsi. Kypäränkoriste: Hopeinen hevosen pää.


82 HONGELIN, John

82 HONGELIN, John


Kultakentässä vihreä petäjä. Kypäränkoriste: Musta ankkuri päällikkeenään punainen Mantovan risti.


81 TAPIOVAARA, Juho Kalervo (Kale)

81 TAPIOVAARA, Juho Kalervo (Kale)


Sinisessä kentässä hopeinen kultavaruksinen kävelevä ilves, jonka korvatöyhdöt ja hännänpää mustat; yläpuolella saatteena kolme ja alapuolella kaksi hopeista kolmihaaraista havunoksaa*. Kypäränkoriste: Kaksi sarvea, toinen hopea-sini-, toinen sini-hopea-katkoinen, sarvien välissä kolme sinistä sukkulaa alakkain.


80 SUOTMAA, Jukka Urho Olavi

80 SUOTMAA, Jukka Urho Olavi


Punaisessa kentässä hopeinen suomuuraimen kukka, jonka emiö ja verholehdet kultaa. Kypäränkoriste: Hopeinen jalustin, jonka kultasolkinen hihna on musta, jalustimen päällä kultainen lilja.


78 MIKKILÄ, Jouko Tapio

78 MIKKILÄ, Jouko Tapio


Sinisessä kentässä hopeinen siivet kohotettuna* kävelevä punavaruksinen hanhi. Kypäränkoriste: Kolme nousevaa sinistä kuusenoksaa** sidottuina hopeasiteellä.


77 JÄNKÄLÄ, Erkki Olavi

77 JÄNKÄLÄ, Erkki Olavi


Punaisessa kentässä kultainen aurinko. Kypäränkoriste: Punainen muurikruunu, josta nousee kultainen kotka.


76 AHLSTEDT-släkt

76 AHLSTEDT-släkt


I rött fält två tvillingsträngar, det ena paret stolpvis ställt, det andra bjälkvis, i korsningen bildande en slätverk. I vardera övre vinkeln en stolpvis ställd pilspets. Allt av guld. Hjälmprydnad: Två oxhorn delade av guld och rött och emellan dem en stolpvis ställd stråle av guld vars spets övergår i ett klöverblad.


75 LATVALA, Masa

75 LATVALA, Masa


Vihreässä kentässä kolme nousevaa kultaista kuusen latvaa. Kypäränkoriste: Kultainen nouseva kuusi.


74 BJUGG, Bertel

74 BJUGG, Bertel


Sinisessä kentässä kaksikorvainen haarikka, josta nousee kolme ohran tähkää, kaikki kultaa. Kypäränkoriste: Kolme kultaista nousevaa ohran tähkää.


73 MARTTILA, Paavo Juhani

73 MARTTILA, Paavo Juhani


Hopeaan ja siniseen halkoisessa kilvessä vasemmasta alakulmasta palkittain esiintyöntyvä miekkaa pitelevä haarniskoitu käsi vuoroväreissä. Kypäränkoriste: Kaksi sinistä kotkan siipeä välissään kultainen kulmamitta.


72 ARRELA, Veli Uula

72 ARRELA, Veli Uula


Sinisessä kentässä kaateinen polviorsi ja polviorsi keskenään lomittain, kumpikin hopeaa. Kypäränkoriste: Hopeiset poron sarvet.


71 HERRALA, Mauno Olavi

71 HERRALA, Mauno Olavi


Sinisessä kentässä kilven reunoihin ulottuva hopeinen ruutu*. Kypäränkoriste: Masto, jossa raakapurje, molemmat hopeaa; purjeessa sininen ruutu ja maston huipussa sininen kaksikielekkeinen viiri, jossa hopeinen ruutu.


70 BERGROTH, Tom C.

70 BERGROTH, Tom C.


I fält av guld ett rött treberg upptill åtföljt av en svart stubbe med sprutande rötter. Hjälmprydnad: Till dexter röd och till sinister svart örnflykt prydd med ett johanniterkors av silver på ömse sidor om ett rött guldkantat frimurarkors mellan vingarna.


69 KLINK, Gerhard

69 KLINK, Gerhard


Mustassa kentässä kultainen viljalyhde, jonka molemmin puolin hopeinen Yrjönristi. Kypäränkoriste: Nouseva kultatähkä päällikkeenä vinoristikkäin* miekat, joiden terät hopeaa ja kahvat sekä väistinlevyt kultaa.


68 LAHTINEN, Reino

68 LAHTINEN, Reino


Hopeisessa kentässä yläreunaltaan salamakoroinen sininen hirsi. Kypäränkoriste: Kultaiset häränsarvet.


67 VUORENRINNE, Sakari

67 VUORENRINNE, Sakari


Punaisessa kentässä hopeinen sakarakoroinen kaarityviö, josta nousee kultainen kolmihaarainen liekki. Kypäränkoriste: Kaksi kultaista kaksikielekkeistä rakuunalippua vinoristikkäin*.


66 NISKA, Jouni

66 NISKA, Jouni


Sinisessä kentässä Andreaksen ristin, yläisen irtohirren ja alaisen irtopaalun muodostama hopeinen puumerkkimäinen yhdistelmäkuvio. Kypäränkoriste: Hopeinen ankkuri, jonka tukin päät apilakärkiset.


65 ANTTILA, Pentti

65 ANTTILA, Pentti


Hopeaan ja punaiseen nelijakoisen kilven I ja IV kentässä kilven sydänkohdasta kasvavat kuusenkävyt sekä II ja III kentässä kilven sydänkohdasta kasvavat kuusenoksat*, kaikki vuorovärein. Kypäränkoriste: Kolme punaista kuusenkäpyä.


64 KIVIHARJU, Toimi

64 KIVIHARJU, Toimi


Kilpi katkoinen punaiseen ja mustaan, korosta nousee suomukoroinen* hopeinen kärki. Kypäränkoriste: Kultaiset oinaan sarvet, joiden välissä vinoristikkäin* kaksi viiriä, joista oikea jaettu* vaakasuoraan punaiseen ja mustaan ja vasen mustaan ja punaiseen.


63 TIMONEN, Yrjö Ilmari

63 TIMONEN, Yrjö Ilmari


Selitys Kilpi katkaistu* linnake- ja havukoroilla punaiseen, kultaan ja mustaan. Suunnittelija Mainostoimisto Harkonmäki & Nissinen *Kilven jaoista sanotaan olevan kyse vain, kun niitä on pariton määrä. Parempi selitys: Punaiseen ja mustaan katkoisella kilvellä yläreunastaan linnakekoroinen ja alareunastaan havukoroinen kultahirsi.


62 VUORISTO, sukuseura

62 VUORISTO, sukuseura


Punaisessa kentässä hopeinen sahakoroinen hirsi. Kypäränkoriste: Kaksi punaista kotkan siipeä, joiden välissä hopeinen sahakoroinen hirsi.


61 TASA, Armas

61 TASA, Armas


Kultaan ja siniseen katkoinen kilpi. Kypäränkoriste: Kultainen avattu kirja.


60 SAVIKURKI, sukuseura

60 SAVIKURKI, sukuseura


Ässäkorolla punaiseen ja mustaan halkoisessa kilvessä hopeinen seisova kurki. Kypäränkoriste: Kaksi punasulkaista hopeapankkoista kurjen siipeä.


59 BERGHOLM, Carl

59 BERGHOLM, Carl


Kultaisessa kilvessä punainen naulakantainen liljaristi. Kypäränkoriste: Nouseva punainen iskevä haarniskoitu käsivarsi, jonka liitosvanteet kultaa, pitäen kultaista naulakantaisen liljaristin mallista miekkaa.


58 KYTÖLÄ-LAMBERG

58 KYTÖLÄ-LAMBERG


Sinisessä kentässä paaluttainen kultainen miekankahva, josta nousee hopeinen liljan yläosa.


56 LINNANVUO, Olli

56 LINNANVUO, Olli


Sinisessä kentässä alainen yläreunaltaan sakarakoroinen ja alareunaltaan aaltokoroinen hirsi, josta nousee Pegasosratsu, kaikki hopeaa. Kypäränkoriste: Neljä polvekkeista hopeasalamaa.


55 NILSON, Christian

55 NILSON, Christian


Hopeakentässä kolmihaarainen vihreä laakerinoksa ja vihreä reunus. Kypäränkoriste: Kultainen nouseva aarnikotka*, jolla lohikäärmeen siivet ja häntä.


54 LEPISTÖ, Antero

54 LEPISTÖ, Antero


Punaisessa kentässä kolme hopeista simpukankuorta haaruristikkäin. Kypäränkoriste: Hopeinen simpukankuori.


53 SIMOLA, Osmo

53 SIMOLA, Osmo


Vesilehtiässäkorolla punaiseen ja hopeaan halkoinen kilpi. Kypäränkoriste: Kaksi vastakkain asetettua kultaista hammasrattaan puolikasta pystyssä hampaat lomittain.


52 NOKELA, Ahti

52 NOKELA, Ahti


Hopeisessa kentässä sininen vastapalkki, jossa kolme hopeista sirkkelin terää saatteena yläkentässä vasemmalle ja alakentässä oikealle lentävä sininen kyyhkynen.


51 HUKKINEN, Eino

51 HUKKINEN, Eino


Kilpi neljällä palkittaisella ja neljällä vastapalkittaisella korolla kärkiruutuinen mustaa ja kultaa, muodostaen kolme hirsittäistä riviä kultaisia kärkiruutuja, joista vain keskimmäisen rivin ruudut kokonaisia. Kypäränkoriste: Kaksi nousevaa kättä, vasen teräshansikkaassa pidellen suoraa miekkaa, oikea rengaspanssarinen pidellen käyrää miekkaa aseiden terät ristissä, kaikki hopeaa paitsi kahvat ja väistimet kultaa.