|
|
|
1
356 VAAKUNAA VÄRIKUVINA SUOMALAISIA
VAAKUNOITA on teos, jossa julkaistaan ensi kertaa kootusti
suomalaisia henkilö-, suku- ja yhteisövaakunoita. Vaakunat ovat
Suomen Heraldisen Seuran ylläpitämään vaakunarekisteriin vuoden
2005 loppuun mennessä otetut 1356 vaakunaa. Rekisteröinti jatkuu
edelleen. Heraldinen Seura ryhtyi 1950-luvun lopulla rekisteröimään
henkilöiden ja sukuseurojen ns. porvarisvaakunoita. Rekisterin
perustaminen koettiin tarpeelliseksi, kun Suomessa virisi kiinnostus
sukututkimukseen. Rekisteriin hyväksytään vaakunoita, jotka täyttävät
hyvälle vaakunalle asetettavat vaatimukset ja jotka erottuvat jo
rekisteriin otetuista kuten myös olemassa olevista julkisista
vaakunoista. Vaakunarekisteriä ylläpitämällä Heraldinen seura
pyrkii osaltaan pitämään yllä ja edistämään suomalaisen
heraldiikan tasoa, jolla se pääsi maailman tietoisuuteen
1950-luvulla, kun kaikille Suomen kunnille hankittiin oma vaakuna. Jokaisella
on oikeus omaan vaakunaan Vaakunakirjan tekijät toivovat,
että teos antaa virikkeen oman suku-, perhe- tai henkilövaakunan
hankkimiseen. Vaakunaa voi esimerkiksi käyttää kirjanomistajanmerkissä
tai valmistuttaa siitä isännänviirin taikka suvun pöytäviirin.
Kirja tarjoaa lukuisia hyviä esimerkkejä persoonallisista
vaakunoista. |
|
|
| SUOMALAISI VAAKUNOITA kirja kuuluu samaan sarjaan kuin aikaisemmin julkaistu Heraldiikan opas. |
|
|
![]() ![]() |
|
|
| Kirjan aukeamalla on 12 vaakunakuvaa selityksineen. Täydellisen vaakunakuvan korkeus on 6,5 senttiä ja kilvellisen 4 senttiä. Kuvat on korkealaatuisia 300dpi tuumalle. Kirjan koko on 28*22 senttiä ja siinä on 256 sivua. |
|
|
|
SUOMEN HERALDINEN SEURA 2006 |